Riittämättömyys

Mietin aluksi että rajaisinko tämän blogin joihinkin tiettyihin aihepiireihin, kuten sisustukseen ym. koska en halua tästä kuitenkaan liian henkilökohtaista blogia. 
Näköjään luonne vetää kuitenkin siihen että haluan kirjoittaa täällä laajemmastikin ajatuksiani, mutta tietysti jotkut rajat vedän siihen mitä tänne julkaisen. 
Meillä tosiaan on kaksi pikku poikaa, joista saatan myös julkaista jotain kuvia mistä heitä ei voi tunnistaa. Samoin itse ajattelin pysyä ainakin toistaiseksi "tunnistamattomana". 

Sanotaan näin heti alkuunsa että mä tosiaan olen kristillisellä tavalla uskova, ja se heijastuu siihen että täällä saattaa näkyä hengellisiin aiheisiinkin liittyviä kirjoituksia silloin tällöin. 
Tätä ei kuitenkaan ole "naamioitu" miksikään evankeliointiblogiksi, oma uskoni vaan saattaa  
vaikuttaa siihen mitä milloinkin kirjoitan. :)

No, tässäpä tuli jo tätä "alustusta" varsinaiseen aiheeseen mikä on pyörinyt viime päivät ajatuksissa niin kovasti, että haluan sen tänne kirjotella. Arvelen myös että tämä saattaa olla tuttu ajatus myös jollekin muullekin, joten jos näin on, niin tiedät että et oo silloin yksin tämän asian kanssa! :)

Otsikoksi tosiaan laitoin riittämättömyys, ja tässä tapauksessa tarkoitan sillä riittämättömyyttä suhteessa olemisena kristittynä uskovana. 

Itse olen suht tunnollinen tapaus kai luonnostaan, ja vielä lisäksi herkkä tunnemaailman suhteen. Voi olla siis että joku vahvempi luonne kokee asiat aivan eri tavalla. Joka tapauksessa olen tympiintynyt viime aikoina siihen että kristillisessä kentässä on suuri joukko puheita ja puhujiakin, jotka antavat ymmärtää että Jumala odottaa meiltä yhtä sun toista:

     - Ns. herätys ei voi tulla, jos uskovat eivät tee parannusta siitä sun tästä, opettaapa eräs tunnettu puhuja      
        että vaatimukset ovat neliosaisia, eli edes pelkkä parannus ei riitä

     - On "antauduttava 100% Jumalalle" ja ilmeisesti vielä pysyttävä siinä kaiken aikaa tai saa taas aloittaa 
        alusta tämän suuren yrityksen

     - On rukoiltava kestävästi, luettava Raamatua mielellään joka päivä, rukoiltava herätystä palavasti (tätä
        herätykseen uskomista ei liene käsittääkseni kaikissa kristinuskon suunnissa ollenkaan)


Onhan näitä, listaa voisi jatkaa vaikka useammallakin sivulla, ja ihmisestä riippuen nämä koetut vaatimukset olisivat toki varmaan erilaisia.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että tietyistä opiskohdista täytyykin olla samaa mieltä, jos kristitty siis haluaa olla, mutta uskon että on paljon sellaisia ns. oppeja, jotka ovat sidottuja tiettyihin kristinuskon liikkeisiin kuuluviksi eivätkä ehdottomia totuuksia. 

Tällaiset opit surettavat ja suututtavat nykyään itseäni, sillä ne saavat pahimmillaan elämään jatkuvassa riittämättömyydessä -oikeastaan koskaan ei tunne riittävänsä - ei muille   lähellä oleville kristityille eikä itse Jumalalle.
Tai sitten ne voivat tehdä ylpeäksi ja saada katsomaan muita alaspäin. 
Uskoisin että toki moni ottaa nämä asiat neutraalisti eikä ota paineita suuntaan eikä toiseen, sitä en ala tosiaankan kieltämään. Tai sitten on kyky kääntää nämä jotenkin hyviksi asioiksi itselleen..?

Itse uskon kuitenkin sen suuntaisesti, että ei Jumala ole tarkoittanut meitä elämään missään suorituspaineessa vaan ihan vain elämään tätä elämää niin täydesti kuin mahdollista ja olemaan siitä kiitollinen. :) Ja käsittääkseni ihmisen suhteen Jumalaan olisi tarkoitus olla kuin isä-lapsi suhde parhaimmillaan, yhtä huoleton ja luotettava.
Näihin ajatuksiin olen päätynyt lopulta, käytyäni läpi myös melko ison uskonkriisin. Olen eri tavoin vakuuttunut siitä että tuo Jumala on olemassa ihan oikeastikin ja mitä ilmeisimmin hyvä Jumala, ei vain uskovien haavekuvissa ja itselleen uskotteluissa;)