lauantai 6. joulukuuta 2014

Minun silmäni saavat nähdä hänet

Perhettämme kohtasi alle viikko sitten hyvin surullinen ja odottamaton uutinen. Elämääni on siis järkytetty hyvin rajulla tavalla, ja olen tuntenut oloni siinä hyvin pieneksi ja voimattomksi suuren tuntemattoman edessä. Olen myös tajunnut pelkääväni jälleen kuolemaa.

Kiinnostuin sitten siitä mikä on se rauha mitä moni kristitty uskova sanoo kokevansa silloin kun tapahtuu elämää järkyttäviä asioita. Juuri luin eräästä hengellisestä lehdestä, missä eräs mies kertoi saaneensa Jumalalta hyvin konkreettista rauhaa ja iloa, tilanteessa missä hän oli jäänyt yksin puolison kuoltua pitkäaikaisen sairauden jälkeen.
Olen miettinyt että mikä on se rauha mikä voittaa jopa kuoleman pelon ja valtavan surun?
Olen sitä pyytänyt Jumalalta, mutta en ole toistaiseksi sitä kokenut.
Sitten aloin miettiä että miten oikein on todella ihmisen sielun laita - nukkuuko ihminen todella vain "kuolon unta" kunnes Jeesus hänet herättää aikojen lopulla, vai meneekö ihmisen sielu/henki (eli todellinen ihminen) heti kuoltua Jumalan luo taivaaseen (missä se taivas sitten ikinä sijaitseekaan!)?
Selailin aiheeseen liittyviä raamatunkohtia, ja täytyy myöntää että on paljon kohtia siitä jotka puhuvat välittömän taivaaseen menon puolesta.

Minua koskettivat seuraavat kohdat nyt todella paljon:


Job. 19:25-27

Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.  Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.  Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana.


Toinen kirje korinttilaisille 5:6-8  

Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.  


Kirje Filippiläisille 1:21-24

Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. 


Vaikuttavia kohtia. Olisin aiemmin lukenut suorastaan kauhuissani ensimmäistä yllä olevaa raamatunpaikkaa, se vain on kuulostanut jotenkin ällöttävältä. Mutta voi että miten se nyt liikuttaakaan. Jos ihminen todella pääsee välittömästi kuoltuaan taivaaseen Jumalan luo (tai oikeammin sielu/henki siirtyy sinne) niin miten paljon se muuttaakaan koko kuoleman käsitettä!

Tuleepa mieleeni nyt vielä yksi raamatunpaikka:


Ensimmäinen kirje korinttilaisille 15:55-57 

Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki.  Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
 

lauantai 29. marraskuuta 2014

Ei mikään voi erottaa


Kirje Roomalaisille 8:38-39
  
Sillä minä olen varma siitä, 
ettei kuolema eikä elämä, 
ei enkelit eikä henkivallat, 
ei nykyiset eikä tulevaiset, 
ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, 
eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta,
 joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. 

perjantai 14. marraskuuta 2014

Leikisti pahoillamme kaikest


Sori, me ollaa pahoillamme kaikest
Ymmärretää, et jengi suuttuu iha aiheest
 

Nöyrät pahottelut siihen vielä lisään,
mä otan vastuun kaikest mut en muuta siitä mitää
 

Sori, leikisti pahoillamme kaikest
Anteeks, et tajuttiin tä vast täs vaihees
Pakko päästä purkaa sydänt täst aiheest
Et oltais muka pahoillamme kaikest




Siinäpä muutama rivi Vain Elämää - sarjan Paula Vesalan Sori-kappaleesta.
Ja mistäkö kertoo tässä näin.
Pettymyksestä joihinkin uskoviin.
Syntinenhän on jokainen ja virheitä tekevä, se on selvä. Mutta inhimillinen erehtyväisyys on eri asia kuin tietoinen päätös olla välittämättä muiden väärinkohtelusta ja jopa olla itse osallisena sellaisessa.

Voi Herra armahda mitä hommaa.



torstai 9. lokakuuta 2014

Väliaikatietoja ja paljon ajatuksia

Aloitin tosiaan ylimääräisten kilojen pudottamisen tuossa useita viikkoja sitten, ja lisäsin paljon liikuntaa. Alussa ruoka (ja herkut) oli mielessä lähes koko ajan, oikeastaan reilu viikon ajan, mutta sen jälkeen helpotti. Syön toki viisi kertaa päivässä, mutta vaan jonkin verran pienempiä annoksia. Vettä mun on aika helppo muistaa juoda paljon, ja eka kertaa elämässä tavalliset ei-suolatut pähkinät sekä rusinat niiden kanssa maistuvat oikeasti hyvälle!  Herkkupäivän pyrin pitämään kerran viikossa, jolloin saa syödä mitä vaan makeaa. Nyt voin varmaksi sanoa että yhden kilon olen saanut heivattua pois itsestäni, jee!
Alussa jaksoin jumpata kuulokkeet korvilla aika paljonkin, mutta ilmeisesti tämä sateinen yhä pimeämpi syksy alkaa vaikuttaa niin että ei ole todellakaan samalla lailla jaksamista. Samaan en kuitenkaan aio palata miten olin tottunut pitkään syömään, vaan aion edelleenkin hoikistua ja saada sen timmin vatsan. Vaikka siinä menisi sitten pitkään. Pikkuhiljaa tapahtuva muutos on varmasti itselleni se paras, sillä energiaa menee ylipäätään niin paljon muihinkin asioihin. :)

Tämä on sellaista aikaa omassa elämässä muutenkin, että käyn läpi todella paljon asioita liittyen siihen mihin suuntaan haluan elämääni muokata, mitä oikeasti haluan tehdä, ja ennen kaikkea millainen todella olen. :)
En halua elää elämääni niin että en edes tiedä mitä oikeasti haluan, vaan teen asioita vain muita varten. Jos niin on, niin mitä ne asiat ovat?
Suuria kysymyksiä, mutta ajattelen että niitä on tosi tärkeä miettiä.




maanantai 15. syyskuuta 2014

Täst se lähtee!




Nimittäin säännöllinen ateriarytmi pienempine annoksineen sekä enemmän liikkumista! Jonkun aikaa tosin olen jo tätä uutta elämäntapaa harjoitellut mutta nyt alan vasta luottaa siihen että pystyn tähän! Eli hyvästi välinapostelut, iltasyömiset ja liiat pullat! Tervetuloa timmi maha ja kivat vaatteet, jotka eivät koskaan jää kiinni siitä etteikö mahtuisi päälle!
Pudotettava painon määrä ei ole itselläni mahdottoman suuri, mutta tiedän sen olevan tiukassa.
Aion kuitenkin onnistua.
Onnekseni olen alkanut kokea taas liikunnan iloa!:) Aterioiden välille iskevään mahdolliseen heikotukseen tai nälkään aion syödä hedelmiä tai pähkinöitä, vettä myös ehdottomasti täytyy juoda paljon!

Musta Treeni pusakka, Woven, , Sport, : , Active wear,...



Tässä joitakin treenivaatteita jotka voisin kuvitella ostavani; treeni pusakka kappahl, housut gina tricot ja urheiluliivit h&m.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Blogin nimen vaihdos!

En ollut täysin tyytyväinen tuohon juuri vaihtamaani blogin nimeen Valkoista kimallusta ja olen kovasti mietiskellyt mikä olisi vielä mieluisempi. Sitten vaan keksin tällaisen sanayhdistelmän kuin Valkoista tähtisadetta ja ai että kun tykkään siitä! <3 Tällä mennään varmasti pitkään. Siinä näkyy rakkauteni valkoiseen väriin niin sisustuksessa kuin vaatteissakin jossain määrin, ja tuo tähtisade täydentää nimeä. :)


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Uutta kohti!

Reilu vuosi sitten aloitin kirjoittamaan tätä blogia, ja huomaan kirjoitusten koostuneen pääosin syvälliestä hengellisiin aiheisiin liittyvistä pohdiskeluista ja avautumisista. Nyt koen että haluan alkaa suunnata tätä blogia paljon enemmän sisustukseen liittyvään suuntaan, sekä muihin juttuihin mitkä tuovat vaan hyvää mieltä ja joista olen kiinnostunut.
Päätin vaihtaa blogini nimen Neiti Pohjanmaalta siihen suuntaan mikä kuvastaa enemmänkin esteettisyyttä ja mieltymystäni vaaleaan sisustukseen. Eli tällä hetkellä se on Valkoista kimallusta.
Saa nähdä tulenko vaihtamaan vielä sen. Ja tietysti tulen jatkossa kirjoittamaan myös syvällisistä jutuista, riippuu mitä eteen tulee. :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Mä oon enemmän kuin elossa

Tässä tämän hetken fiilikset.. Olen onnellinen; ei ole mulle mikään automaatio elämässäni, pitkä tie on tullut kuljettua että oon päässyt tähän asti.
En tiedä mitä tulevaisuus tuo mulle tullessaan, mutta aavistelen että hyvää ja mielenkiintoista, ja paljon!
Tämän kappaleen sanoin - haluan päästää irti pelosta, mä oon enemmän kuin elossa!


torstai 14. elokuuta 2014

Missä olenkin, minne menenkin

Sain idean tässä yhtenä päivänä liimailla isolle valkoiselle kartongille kuvia ja tekstejä, jotka kuvaavat juuri sitä minulle ominta hengellisyyttä ja jotka tuovat hyvää mieltä ja rohkaisua elämään. Selailin aiemmin hankkimiani Nuotta-lehtiä, ja valitsin sieltä kyseiset jutut, siellä kun on mielestäni niin raikkaasti ja kivasti tuotu esiin tällaiset asiat.

Minuun kolahti teksti plus kuva koskien psalmia 139. Se onkin ollut jossain muotoa ajatuksissa viime päivät, ja tänään kaupungilla kävellessä näin myös sattumalta eräällä tytöllä hupparin jonka selässä lukivat myös kyseisen psalmin sanat "...missä olenkin, minne menenkin..." :)!

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa,

sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä,
siihen ei ymmärrykseni yllä.

Turvallista, kaunista ja ihmeellistä. 

lauantai 9. elokuuta 2014

Kristityt haloo eihän katota alaspäin toisiamme!

Kristiusko - kuten yleisessä tiedossa on- on pirstoutunut erilaisiin suuntauksiin ja nämä suuntaukset puolestaan ovat synnyttäneet uusia, ja niin edelleen. Mielestäni kristityt uskovat kuluttavat aika paljon energiaa - valitettavasti -moittimalla eri suuntausten piirteitä ja oppeja - korostaen oman yhteisönsä "elävää kristillisyyttä" ja oikeaoppisuutta, sitä parhaimmuutta. Ja kyllä, itse olen tähän myös monesti syyllistynyt. Tänään ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni niin että miksi ihmeessä tuhlata energiaansa moiseen, ihan oikeasti.
Ajattelen kyllä niin että tervettä kriittisyyttä on hyvä olla ja eihän kaikista suuntauksista vaan voi pitää, on tärkeää löytää se oma juttunsa.
Mutta mielestäni on aika ikävää antaa ymmärtää että juuri siinä omassa yhteisössä on Se Oikea Tieto kaikesta mitä kristillisyyten tulee.

Siinä missä jossakin suuntauksessa ollaan puhtaalla sydämellä kun otetaan vastaan kaikki lapset mitä Luoja suo, jossakin suuntauksessa käytetään ahkerasti Herralta saatua karismaattista armolahjaa ja rukoillaan rukousta kaipaavien puolesta.
Siinä missä jossakin kunnioitetaan Jumalaa Isänä ja Mariaa Jumalan meille lahjoittamana Jumalansynnyttäjänä, autuaana, kristittyjen äitihahmona, toisessa suuntauksessa hoidetaan huolella Jumalan meille antamaa omaa ruumista ja ei pilata sitä kofeiinipitoisilla juomilla tai liialla lihansyönnillä.
Siinä missä jossakin odotetaan Jeesusta pian palaavaksi ja suunnataan evankelioimaan ihmisten pariin, jossakin opetetaan että huomaa lähimmäisesi ja osoita hänelle välittämistä samalla tavoin kuin tiedät Jumalan sinuakin rakastavan.

Ja niin edelleen. Varmaankin jokainen kristillinen ryhmä voisi ottaa monestakin asiasta oppia toisilta.

Mikä sitten on kristitty? Nimenomaan vakaumuksellinen/tunnustuksellinen/uskova kristitty? Itse ymmärrän sen niin että kristitty on ihminen joka uskoo Jeesuksen, Jumalan Pojan, joka myös itse on Jumala -tulleen maan päälle sovittamaan koko ihmiskunnan synnit ja että Häneen uskomalla saa syntinsä pois pyyhityksi Jumalan silmien edestä ja rauhan Jumalan ja ihmisen välille. Hän pitää kastetta tärkeänä asiana. Kristitty uskoo Isä Jumalaan, Poika Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Hän uskoo Jumalan luoneen jollain tapaa maailman ja myös pitävän sitä ikäänkuin yllä. Hän uskoo Jeesuksen toiseen tulemiseen ja ikuiseen elämään "taivaassa" jonka saa lahjaksi pelkästä uskosta.

Kristityt hei - meillä on paljon yhteistä, vaikka onkin sadoittain erilaisia tapoja ja painotuksia! Meidän uskomme kohde on sama ja se lienee tärkeintä. Ei viittittäis katsoa alaspäin toisenlaisia tapoja ja näkemyksiä omaavia!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Inspiraatiota lastenhuoneen sisustukseen

Meillä on tosiaan kaksi poikaa ja talossamme on heille käytettävissä kaksi huonetta. Olemme tehneet aluksi toisen nukkumahuoneeksi ja toisen pelkästään leikkimistä varten. Alunperin innostuin siitä että leikkihuone olisi modernimpi ja muutenkin värikäs, pohjavärinä oli valkoinen ja lisäksi tehosteena muutamia limenvihreitä ja mustia pystysuoria raitoja. Nukkumahuoneeseen valitsimme yhdelle seinälle vaaleansinisen tapetin isoilla valkoisilla tähdillä, ja muutenkin yleisilme tehtiin hempeämmäksi. Ajan kuluessa olen huomannut kuitenkin silmäileväni lastenhuoneita siihen malliin että olisi kiva kun ne olisivat enemmän samantyyliset. Todettava on ollut sekin, että vaikka tykkään pirtsakoistakin väreistä (esim. limenvihreä)  niin en kuitenkaan jaksa katsoa niitä omassa kodissa kuin pieninä väripilkkuina, ja vihreää enemmän tykkään sinisestä ja miksei turkoosistakin. (Sininen oli myös lapsena oma lempparivärini). Ja myöskin pidän enemmän hieman rosoisesta, maalaisromanttisesta tyylistä kuin aivan modernista ja pelkistetystä.

Niinpä toteutimme mieheni kanssa pienen maalausurakan tässä jokunen aika sitten. Samalla kun viimeistelimme tiettyjä keskeneräisiä maalaushommia niin maalasin limenvihreät raidat mustiksi leikkihuoneessa. Nyt se on musta-valkoinen (yksi seinä kun on lisäksi mustalla liitutaulumaalilla) ja väripilkuiksi tuli enemmän sinistä ja jotain hempeitäkin juttuja vielä, kuten tähtisalkkuja, maileg-tyylistä pupua jne.

Varsinaisesti meillä ei ole enää nukkuma/leikkihuonetta, koska pojat nukkuvat nyt eri huoneissa eri nukkumaanmenoajan vuoksi. Musta-valkoinen huone on kuitenkin se missä on suurin osa leluista.

Suunnitelmissa on tehdä keväämmällä melko iso sisustuspostaus meidän kodista, kunhan saan sisustusta enemmän viimeisteltyä. ;)
Nyt jaan tähän vain muutaman inspiraatiokuvan lastenhuoneista:

Tätä tyyliä haluan enemmän poikien huoneeseen! -Unelmien Talo&Koti-lehdestä 2/2014

Niin suloinen pikkutytön huone!! <3 - myöskin samasta lehdestä

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäiset

Some things I love <3 Tällaisia juttuja tuli ostettua  tänään. :)



Ihanaa katsottavaa jo aiemmin ostetusta Unelmien Talo&Koti-lehdestä:)