Uskonto

Ollessani nuorempi ajattelin siihen tyyliin että ns. vapaissa suunnissa ollaan hyvinkin kaukana uskonnollisuudesta ja uskonnosta - on vain ns. henkilökohtaista elävää uskoa. Tällaista opetusta myös sain ulkoapäin, joskaan ei suoraan mutta siihen viitaten.
Uskonto miellettiin kai jonain jäykkänä tapa suoritteisena elämäntyylinä, joka ei todellisuudessa täytä ihmisen kaipuuta johonkin suurempaan. Näin esimerkiksi.
Esimerkiksi luterilaiseen kirkkoon, katolisesta puhumattakaan, suhtauduttiin mieltäen se melko lailla uskonnon täyttämäksi paikaksi.
Toki myös oli ihmettelyä esimerkiksi Jehovan todistajien karttamiskäytännöstä, ja sen liittäminen uskonnon tuomiin ikäviin puoliin.

Mutta, kun ikää ja pienessä määrin myös elämänkokemusta on itsellä tullut lisää, en voi muuta kuin todeta että mielestäni uskonnollisuus ja uskonelämän muuttuminen läpikotaisin uskonnoksi ei ole kaukana vapaista suunnistakaan. Päinvastoin; se voi olla joskus erittäin selkeää ja saada aikaan juuri niitä asioita mitä pahimmillaan uskonto tai uskonnollisuus saavat aikaan. Löytyy hengellistä väkivaltaa, pelottelua, painostamista, itsensä korottamista kuin yli-ihmiseksi tai puolijumalaksi jolla on valta sanella mitä "Herra sanoo juuri nyt", on ikäänkuin osallistumispakkoa eri tilaisuuksiin ja seurakunnan toimintamuotoihin - "ellei halua joutua uskossaan vaaravyöhykkeelle", on painostamista antaa rahaa seurakunnan työlle, on pinnan kiillotamista ja ankaraa ns. pyhityselämää jotta saavuttaisi "Herran hyväksynnän", evankeliointipakkoa ja sellaisia puheita missä tavallinen, inhimillinen ihminen saa niskaansa valtavan ryöpytyksen siitä että tavallinen ei todellakaan riitä - on pyrittävä jatkuvasti johonkin enempään, oltava suorastaan jatkuvassa puheyhteydessä itsensä Jumalan kanssa.

Semmoinen kirjoitus - myönnän että tunteet olivat aika pinnassa. Toivon tietenkin myös että itse en aiheuttaisi koskaan vastaavaa mistä itse kirjoitin.

Itse uskontoja vastaan minulla ei tietenkään ole mitään. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan, ja parhaimmillaan ne tukevat ihmisen hyvinvointia ja täyttävät sosiaalisuuden, johonkin kuulumisen tarpeita. Ainoastaan uskontojen aiheuttamia ikäviä asioita kohtaan, silloin kun niitä käytetään toista ihmistä nujertamaan. :)

Välietappi

Viime aikoina on itselleni käynyt selväksi että ei minusta taida enää helluntailaista tai muutakaan vapaiden suuntien edustajaa tulla.

En voi enää yhtyä noin vain ajatukseen, oppiin,  esimerkiksi siitä että Jumala voi puhua suoraan ihmisen sydämelle. Eikä kai Raamattussakaan tällaista lue, vaan että "ei sen yli mitä kirjoitettu on..." jos oikein muistan.
Tällainen ajatustapa ja oppi voi olla mielestäni myös erittäin vaarallinen, silloin kun sitä käytetään esim. muiden (yleensä vapaiden suuntien uskovien) manipuloimiseen ja pelotteluun aloittamalla "Herra sanoi minulle näin..."
Tähän pitkä ja ruma kirosana. Olen niin kyllästynyt itse tällaiseen.

Tuntuu että lähennynkin itse ajatuksiltani luterilaisuutta kohti, jossa Raamatun, kirjoitetun sanan, arvovalta on isompi kuin ihmisten kokemusten. Tämä mielestäni näin yleisesti ottaen.

En voi muuta toivoa kuin että toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa sellaista pelottelua ja manipuloimista, mielen ja ajatusten ohjaamista tiettyyn suuntaan, menettämättä elämäniloaan ja uskoaan hyvään Jumalaan. Itsellenihän niin meinasi käydä, mutta onneksi olen päässyt yli siitä ja alan jo luottaa vähitellen siihen että minä saan olla tällainen kuin olen, samaan aikaan syntinen ja täysin hyväksytty.
Heikko, haavoittuvainen ja välillä hyvin hankalakin ihminen.
Kiitos moi.