Elämänkaari ja ihmisen vuodenajat

Luin tässä äskettäin  kirjailija ja psykoterapeutti Pepi Reinikaisen kirjoittaman kirjan Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat. 
Kyseinen kirjailija on jakanut ihmisen elämän ikään kuin eri jaksoihin keväästä talveen ja käy läpi kullekin ikävaiheelle kuuluvia keskeisiä asioita.
Itse koen käyväni osittain läpi vielä nuoruuteen sisällytettyjä asioita, mutta hyvin paljon myös asioita mitä on kuvattu Alkukesän käsitteen alla. Tässä muutamia niistä (ja jotka varsinkin koen tutuksi ja ajankohtaiseksi itselleni):

"Alkukesä
28-35 vuotta, nuori aikuisuus

- Tärkeitä tapahtumia ja ihmisiä
- Työhön paneutumista, perheen perustamista, sosiaalisen aseman etsimistä ja vahvistamista
- Elämän toteennäyttäminen, konkretisoiminen materiaalisessakin mielessä
- Poliittisen kannan, elämänfilosofian vakiinnuttamista ja tarvetta vakauteen myös ihmissuhteissa
- Halu lukeutua johonkin, kuulua jonnekin, olla jotakin
- Oma lapsuus ja vanhemmat joutuvat kriittiseen tarkasteluun"

Ja varsinkin tämän koen yllättäen nyt hyvin tutuksi!

"- Materiaalis fyysistä ja järjen aikaa"

Olen pitänyt itseäni enemmänkin tunne-ihmisenä, mutta ilmeisesti tietty ikävaihe tuo mukanaan uusia asioita.

Kun joutuu tekemään surutyötä

Haluan kirjoittaa tähän vielä otteita Aila Ruohon kirjoittamasta kirjasta Päästä meidät pelosta - hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä, kirjaa varten haastatelluilta henkilöiltä - sillä ne ovat itselleni henkilökohtaisesti koskettavia, ja uskon että on myös muita jotka voivat tähän samastua. <3

s.374-375
" Tunnen sääliä, kiukkua, inhoa. Jonkin verran myös häpeää. Häpeän itsessäni sitä puolta, joka oli niin tyhmä ja johdettavissa(....)On tehtävä surutyötä sen johdosta, että on eksynyt elämässään, hukannut aikaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita, perhe-elämän rikkautta(...)Luottamus seurakuntiin ja niiden johtajiin on kyseenalaistunut. Olen tajunnut, ettei täydellisyyttä ole tässä maailmassa. Olen kokenut, että kun hengellinen puoli on sairastunut, se on ikään kuin tulehdustilassa eikä sitä auta sorkkia. Annan itseni parantua rauhassa. (...) Hengellinen ylimielisyys on erityisen loukkaavaa, koska siinä itse Jumala otetaan aseeksi ja suojabunkkeriksi muita vastaan. Tavallaan se on myös humoristista, surkuhupaisaa. Se on kovin inhimillistä." (Kiinanruusu, entinen Maitobaarin jäsen)

s.366
"Olen pohtinut asioita, muodostanut mielipiteitä ennen niin selviin asioihin(joihin liikkeen taholta annettiin vastaukset) ja ihmisenä muuttunut enemmän kuin koko elämäni aikana tätä ennen. Monikaan ajatus ei ole säilynyt ennallaan. Olen muuttunut suvaitsevammaksi. Mikä minä olen tuomitsemaan muita? Olen oppinut, että en arvostele muiden elämää, sillä jokaisella on käytökseensä syy. Enää en halveksi muita ihmisiä, pidä itseäni jotenkin parempana. Jokaisella meistä on oma historia, oma tausta joka on muokannut meistä sellaisia kuin olemme. Olen oppinut, että nämä ihmiset ympärilläni, naapurit ja työtoverit, ovat tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen..."(Gema, entinen vanhoillislestadiolainen)

s.373
"Muistan kävelleeni kadulla, kun ensi kertaa elämässäni ymmärsin, että minä itse olen vastuussa elämästäni ja minulla on vapaus tehdä mitä itse haluan(...)Ei enää epäselviä rukousvastauksia ja huonoja valintoja niiden pohjalta. Ei epätoivoa, syyllisyyttä ja ahdistusta omasta sieulusta ja riittämättömyydestä..."(James, entinen mormoni)

s.372
"Olen saanut itseni ja elämäni takaisin. Minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että olen juuri sellainen kuin olen. Saan keskittyä itselleni tärkeisiin asioihin, eikä seurakunta määrittele, mikä on hyväksyttävää tai suositeltavaa vapaa-ajan käyttöä. Nyt, kun maailmankatsomukseni perustuu toisenlaiselle pohjalle, toimin moraalisestikin eri lähtökohdista käsin. En tee moraalisesti oikeita asioita enää rangaistuksen pelosta, vaan sen vuoksi, että esimerkiksi tiedän kokemuksesta, miten pahalta läheisistäni tuntuu, jos vaikka pahoitan hänen mielensä..."(Merja, entinen vapaakirkollinen)


Peace&love <3

Mikä elämässä on tärkeintä

Viime aikoina olen miettinyt sitä miten joudun oman luonteeni kanssa välillä taistelemaan, nimittäin sen suhteen että vaikka saatan omata eri asioista hyvinkin vahvat mielipiteet, mutta että en silti antaisi sen vaikuttaa haitallisesti mun elämässä vaikuttaviin ihmisiin.
Itselläni on mielestäni hyvin vahva oikeudentunto ja kärsin paljon jos huomaan jossain asioissa epäoikeudenmukaisuutta tms. ja silloin tekisi mieli niinsanotusti antaa täysilaidallinen. Olen kiinnostunut siitä miten uskonnolliset/hengelliset yhteisöt toimivat ja miten ihmismieli toimii, ja olen hyvin pahoillani jos tiedän sillä alueella tapahtuvan vääryyttä.

Hengellisellä saralla olen myös itse kulkenut aika mutkikkaankin polun, ja olen edelleen siinä vaiheessa että provosoidun tietyistä asioista ja saatan myös toisinaan ikäänkuin kokeilla kepillä jäätä - eli mitä joku toinen ajattelee erilaisista hengellisistä tai moraalisista teemoista.

Kuitenkin, samalla haluaisin ylläpitää hyviä välejä lähelläni oleviin ihmisiin. Siinä saralla siis itselläni on varmasti opeteltavaa.
Ajattelen kuitenkin niin, että elämässä kaikista tärkeintä on viettää aikaa ja hyviä hetkiä ihmisten kanssa joita on omaan elämäänsä lähelleen saanut.
Ei tärkeintä ole varmastikaan olla oikeassa tai saada ilmaista aina oma mielipide asiasta kuin asiasta, vaan antaa myös tilaa toiselle olla juuri sellainen kuin on.


Ostin tässä melko uuden kirjan Päästä meidät pelosta - hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä, kirjoittana Aila Ruoho. Vaikka kirja sisältää paljon merkittävää tietoa hengellisestä väkivallasta yms, on siellä myös hyvä pointti siitä miten eri tavalla asiat voidaan kokea jopa hyvinkin ahtaassa uskonnollisessa yhteisössä.

s. 359-360
"Vaikka yhteisö vaikuttaisi ulkopuolisen silmin epäterveeltä, suurin osa jäsenistä ei tunne kokevansa painostusta tai ahdistu uskonnostaan. Heidän kokemuksensa on yhtä aito kuin niiden, jotka kipuilevat samassa yhteisössä syyllisyyden, riittämättömyyden ja pelkojen kanssa. Kukin punnitkoon vaakakupissaan oman elämänsä arvoja. Henkilöä, joka ei koe olevansa uskontonsa uhri, ei voi pelastaa hengellisestä viitekehyksestään. Vastentahtoisen uhrin pelastaminen on hengellistä väkivaltaa, jos hän ei halua tulla pelastetuksi.
Toisen tunteita ei kenelläkään ole oikeutta mitätöidä, ei myöskään ryhmän ulkopuolisen silmin epätosilta vaikuttavia hyviä kokemuksia."

 <3

Uskonto

Ollessani nuorempi ajattelin siihen tyyliin että ns. vapaissa suunnissa ollaan hyvinkin kaukana uskonnollisuudesta ja uskonnosta - on vain ns. henkilökohtaista elävää uskoa. Tällaista opetusta myös sain ulkoapäin, joskaan ei suoraan mutta siihen viitaten.
Uskonto miellettiin kai jonain jäykkänä tapa suoritteisena elämäntyylinä, joka ei todellisuudessa täytä ihmisen kaipuuta johonkin suurempaan. Näin esimerkiksi.
Esimerkiksi luterilaiseen kirkkoon, katolisesta puhumattakaan, suhtauduttiin mieltäen se melko lailla uskonnon täyttämäksi paikaksi.
Toki myös oli ihmettelyä esimerkiksi Jehovan todistajien karttamiskäytännöstä, ja sen liittäminen uskonnon tuomiin ikäviin puoliin.

Mutta, kun ikää ja pienessä määrin myös elämänkokemusta on itsellä tullut lisää, en voi muuta kuin todeta että mielestäni uskonnollisuus ja uskonelämän muuttuminen läpikotaisin uskonnoksi ei ole kaukana vapaista suunnistakaan. Päinvastoin; se voi olla joskus erittäin selkeää ja saada aikaan juuri niitä asioita mitä pahimmillaan uskonto tai uskonnollisuus saavat aikaan. Löytyy hengellistä väkivaltaa, pelottelua, painostamista, itsensä korottamista kuin yli-ihmiseksi tai puolijumalaksi jolla on valta sanella mitä "Herra sanoo juuri nyt", on ikäänkuin osallistumispakkoa eri tilaisuuksiin ja seurakunnan toimintamuotoihin - "ellei halua joutua uskossaan vaaravyöhykkeelle", on painostamista antaa rahaa seurakunnan työlle, on pinnan kiillotamista ja ankaraa ns. pyhityselämää jotta saavuttaisi "Herran hyväksynnän", evankeliointipakkoa ja sellaisia puheita missä tavallinen, inhimillinen ihminen saa niskaansa valtavan ryöpytyksen siitä että tavallinen ei todellakaan riitä - on pyrittävä jatkuvasti johonkin enempään, oltava suorastaan jatkuvassa puheyhteydessä itsensä Jumalan kanssa.

Semmoinen kirjoitus - myönnän että tunteet olivat aika pinnassa. Toivon tietenkin myös että itse en aiheuttaisi koskaan vastaavaa mistä itse kirjoitin.

Itse uskontoja vastaan minulla ei tietenkään ole mitään. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan, ja parhaimmillaan ne tukevat ihmisen hyvinvointia ja täyttävät sosiaalisuuden, johonkin kuulumisen tarpeita. Ainoastaan uskontojen aiheuttamia ikäviä asioita kohtaan, silloin kun niitä käytetään toista ihmistä nujertamaan. :)

Välietappi

Viime aikoina on itselleni käynyt selväksi että ei minusta taida enää helluntailaista tai muutakaan vapaiden suuntien edustajaa tulla.

En voi enää yhtyä noin vain ajatukseen, oppiin,  esimerkiksi siitä että Jumala voi puhua suoraan ihmisen sydämelle. Eikä kai Raamattussakaan tällaista lue, vaan että "ei sen yli mitä kirjoitettu on..." jos oikein muistan.
Tällainen ajatustapa ja oppi voi olla mielestäni myös erittäin vaarallinen, silloin kun sitä käytetään esim. muiden (yleensä vapaiden suuntien uskovien) manipuloimiseen ja pelotteluun aloittamalla "Herra sanoi minulle näin..."
Tähän pitkä ja ruma kirosana. Olen niin kyllästynyt itse tällaiseen.

Tuntuu että lähennynkin itse ajatuksiltani luterilaisuutta kohti, jossa Raamatun, kirjoitetun sanan, arvovalta on isompi kuin ihmisten kokemusten. Tämä mielestäni näin yleisesti ottaen.

En voi muuta toivoa kuin että toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa sellaista pelottelua ja manipuloimista, mielen ja ajatusten ohjaamista tiettyyn suuntaan, menettämättä elämäniloaan ja uskoaan hyvään Jumalaan. Itsellenihän niin meinasi käydä, mutta onneksi olen päässyt yli siitä ja alan jo luottaa vähitellen siihen että minä saan olla tällainen kuin olen, samaan aikaan syntinen ja täysin hyväksytty.
Heikko, haavoittuvainen ja välillä hyvin hankalakin ihminen.
Kiitos moi.

Tervetuloa kotiin - mihin?

Täällä työni teen, itken ja nauran,
Raivaan peltoni, kynnän maan
Rauhan siemenen kylvän riitaan ja sotiin
Kerran paikalleen lasken auran,
Kerran viljani korjataan
Silloin tiedän sen; olen tullut viimeinkin kotiin

Jalat pidän mullassa maailman,
Katseellani taivasta tavoitan
Tiedän minne matkaani tehdä saan,
Olen kansalainen kahden maan

- Pekka Simojoki/Kahden maan kansalainen


Tässä ote yhdestä kauneimmista hengellisistä kappaleista mitä tiedän. <3
Siinä kerrotaan siis siitä mikä on uskoni päämäärä, taivas "koti".
Mutta mitä tähän elämään tulee, toivon löytäväni jossain vaiheessa myös seurakuntakodin, eli seurakuntayhteyden minkä voisin tuntea yksinkertaisesti kuin toiseksi kodiksi. Tosin varmaankin melko väljästi. Olen tällä hetkellä ikäänkuin välivaiheessa sillä saralla, vaikkakaan en ota juuri stressiä asiasta. Hyvä näin.

Monenlaista on tullut mietittyä ja läpi käytyä hengellisiin teemoihin liittyen, ja kaiken seurauksena evankelisluterilaisuus on noussut tällä hetkellä kaikkein omimmaksi. Pidän monista ev.lut opin korostuksista, ehkä tärkeinpänä minulle on Kristuksen sovitustyön ja ansaitsemattoman armon korostaminen. Pidän luterilaisuuden
- turvallisuudesta
- sitoutumisesta kirjoitettuun Sanaan tulkittaessa hengellisiä ilmiöitä
- varhaisen kirkkohistorian arvostamisesta ja tietämyksestä
-  ihmisyyttä ja ihmisiä arvostavasta asenteesta ja siihen liittyvästä auttamistyöstä
-  realistisuudesta siihen liittyen millainen ihminen on, oppi ihmisen perisyntisyydestä joka seuraa  mukana loppuun asti.
- tavasta toimittaa ehtoollinen hyvin kunnioittavasti

Aika kuitenkin näyttää mihin tie vie :)

Menestysteologiaa

Mitä ihmettä on ns. menestysteologia?
(Seuraavat otteet One Way mission sivuilta, jossa myös kolme todella hyvää ohjelmasarjaa kyseisestä aiheesta) Suomessa harvinaista..vai onko kuitenkaan? ;) -_-

Eräs johtavia menestysteologian opettajia sanoo: ”Sinä et todellisuudessa pelkää, koska hän on antanut sinulle hengen, ei pelon, vaan voiman ja rakkauden ja terveen mielen hengen. Sinulla on voiman henki. Ja kun sinä tunnustat sen, silloin se alkaa hallita sinua.”
Henki on pienellä alkukirjaimella, sillä se tarkoittaa ihmisen omaa henkeä. Yleinen tulkinta (2 Tim. 1:7) jakeesta tarkoittaa Pyhää Henkeä. Hän on voiman Henki, ei ihminen itse. Menestysteologiassa ihmisestä itsestään tehdään voimakas ja kykenevä.

VÄÄRÄ KÄSITYS AUKTORITEETISTA

Menestysteologian logiikka johtaa väärään käsitykseen uskovan auktoriteetista.
Menestysteologit uskovat, että Paavalin sanat Efesolaiskirjeessä tarkoittavat, että valtaistuimella ei istu vain Jeesus, vaan me yhdessä: Hän on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, (Ef. 2:5-6)
Tämän Raamatun jakeen pohjalta he sanovat: ”Me olemme Kristuksen kanssa. Me olemme Kristus. Kaikki on alistettu meidän jalkojemme alle.” Siksi uskova, joka ei ota auktoriteettiaan, aja ulos saatanaa ja parane sairauksistaan, on vauvakristitty. Myös kaikki köyhät ovat vielä vauvoja. Jumala ei halua kenenkään uskovan olevan köyhä. Jotkut jopa opettavat, että Jeesuskin oli todellisuudessa rikas.
E. W. Kenyon esitti jo kauan sitten, että kaikki valta, joka on Kristuksella, on siirretty meille Jumalan lapsina. Uskovan auktoriteetilla meillä on valta vaatia parantumista. Kenyon sanoo: ”Rukous ei ole tulemista Isän luo pyyntöineen, vaan mestarin paikan ottamista. Se on hänen auktoriteettinsa käyttämistä demonien ulosajamiseen ja sairaiden parantamiseen…”Kenyonin mielestä Joh. 14:14 pitäisi kääntää: ”Jos te vaaditte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teille annan…” Raamattu kuitenkin sanoo: Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni…

VÄÄRÄ KUVA IHMISYYDESTÄ JA ELÄMÄSTÄ

Menestysteologian logiikka on johtanut väärään kuvaan ihmisyydestä ja elämästä. Jumalasta on tehty persoona, joka on kaiken hyvän, erilaisten lahjojen ja siunausten antaja. Perkele on taas kaiken pahan takana. Elämää tulkitaan liian mustavalkoisesti ja hyvin pinnallisesti Jumala–saatana -akselilla.
Koska ihminen on menestysteologian mukaan ennen kaikkea henki ja pelastus koskee vain henkeä, perkele voi edelleen uskovassakin hallita ruumista ja sielua. Kaiken vaikeuden, sairauden, kivun, säryn, pahan olon, kiusausten, masennuksen ym. takana on saatana. Kaikki negatiivinen on siis perkeleestä ja kaikki hyvä on Jumalasta.

VÄÄRÄ IHMISKUVA

Menestysteologian yksi kulmakivi on tietty ihmiskuva, joka poikkeaa merkittävällä tavalla siitä ihmiskuvasta, johon yleisesti kristillisessä maailmassa uskotaan. Menestysteologit sanovat: ”Ihminen on henki, jolla on sielu ja joka asuu ruumiissa.” Henki on todellinen ihmisen minä. Ruumis on vain ikään kuin talo, jossa henki asuu.
Tämä oppi henkisyydestä ei ole uusi. Se on osa ns. gnostilaisuutta, jonka kanssa jo alkuseurakunnan aikana taisteltiin. Gnostilaisuudessa aineellinen ja ruumiillinen olivat pahaa ja epäoleellista. Oleellinen oli henkisyys. Se oli todellinen ihmisen minä. Oppi synnytti profeettoja, jotka saivat erilaisia ilmestyksiä ja profetoivat ohi Raamatun ilmoituksen.
Yksi viime aikojen gnostilaisuuden oppeja on muun muassa. ns. ”kristillinen tiede”. Sen perusti Mary Baker Eddy v. 1866. Hän julisti, että ”sairauskin on vain eräänlaista epätodellisuutta, ja jos sitä ei tunnusta, se paranee.”
Ihmisyydellä tarkoitetaan Raamatussa ihmisen sielua, henkeä ja ruumista. Ihminen on kolminaisuus. Jos puhumme vain hengestä, mutta jätämme pois sielun ja ruumiin, kyseessä ei ole ihminen. Ihmisyyteen liittyvät erottamattomasti kaikki kolme ulottuvuutta: henki, sielu ja ruumis. Ne kaikki yhdessä muodostavat ihmisen. Siksi me uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Tulemme perimään taivasten valtakunnan kokonaisina ihmisinä. Siksi Jeesus nousi ylös ruumiillisesti, esikoisena kuoloon nukkuneista. (1 Kor.15:20)

MENESTYSTEOLOGIA MENESTYY

Menestysteologiaa ei selkeänä oppirakennelmana julisteta avoimesti monissakaan kokouksissa, ei kristillisessä televisiossa eikä radiossa. Sitä opetetaan pala palalta, sillä jos tämä koko oppirakennelma tuotaisiin kerralla julki, harva jaksaisi sitä uskoa. Koska sitä opetetaan kätketysti, siihen uskovat miljoonat kristityt ympäri maailmaa. Monet kirjat ovat sitä tulvillaan. Sitä opetetaan myös Suomessa. Moni menestysteologiaa opettavista ihmisistä ei itse edes tunne kokonaisuutta, vaan on innostunut joistakin opinkohdista tutkimatta sen perusteita ja tutustumatta sen logiikkaan. Jos sellaista ihmistä varoittaa, hän yleensä suuttuu.
Tapasin äskettäin erään miehen, joka oli toiminut vuosia Helsingissä erään menestysteologisen raamattukoulun opettajana. Hänelle tuli ristiriita muiden opettajien suhtautumisessa erääseen syntiin. Hän alkoi tutkia näitä oppeja tarkemmin ja totesi kohta kohdalta, että he ovat kaikessa harhassa. Hän erosi tuosta seurakunnasta ja raamattukoulusta.
Kysyin häneltä, että jos joku ihminen tulee uskoon meidän herätyskokouksessamme ja menee tuohon raamattukouluun, käykö niin, että hän lopulta uskookin aivan eri evankeliumin kuin mitä me julistamme? Hän vastasi: ”Pahoin pelkään, että juuri niin tapahtuu.”

HEDELMISTÄ PUU TUNNETAAN

Kerran erään pastorin vaimo sairastui syöpään. Pastori juoksi joka aamu aikaisin postilaatikolle hakemaan postin ennen vaimoaan. Hän suojeli tätä keräämällä pois seurakuntalaisten lähettämät haukkumakirjeet, joissa vaimoa syytettiin ja nuhdeltiin siitä, että hän oli sairastunut. Monet vaativat vaimoa eroamaan seurakunnasta sairautensa tähden.
Eräs vakavasti sairas nainen soitti minulle hädissään ja pyysi neuvoa. Hänen seurakunnastaan oli muutama ihminen tullut nuhtelemaan häntä siitä, että hänellä oli niin monia sairauksia. Ne olivat heidän mukaansa synnin seurausta. ”Ystävät” keräsivät hänen kirjahyllystään pois pinon kirjoja, jotka olivat heidän mukaansa syynä epäuskoon. Kirjat olivat hengellisiä kirjoja parhaasta päästä. En voinut muuta kuin kehottaa naista pitämään etäisyyttä näihin ihmisiin ennen kuin hänen voimansa ja uskonsa lopullisesti luhistuvat.
Raamattu sanoo, että kun me katselemme Kristusta kuin kuvastimesta, me muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen…
Millaista Kristusta nämä ihmiset ovat katselleet, kun heistä on tullut niin kovia? Menestysteologian vaikutuksen tuntee sen hedelmistä. Näitä hedelmiä näkyy kaikkialla. Masentuneita, hätääntyneitä, särkyneitä, luopuneita uskovia, joiden elämästä menestysteologia on tehnyt helvettiä. Pelkään, että jotkut ovat päätyneet itsemurhaan. Näitä ihmisiä me autamme.


- Menestysteologiasta Wikipediassa -

Menestysteologia on Essek William Kenyonin (1867–1948) perustamana kristillisperäinen suuntaus, joka on saanut vaikutteita kristinuskon ulkopuolisista kulteista, joiden parissa E. W. Kenyon vietti suuren osan elämästään. Kulttiryhmät, joiden opetuksia E. W. Kenyon omaksui, ovat osa New Age -liikettä: Bostonissa vaikuttanut unitarismiliike, jonka julistajana oli tuolloin Minot J. Savage, Mary Baker Eddyn luoma Kristillinen tiede, Phineas Parhurst Quimbyn Uusi ajattelu (New Thought) ja Charles ja Mary Caroline "Myrtle" Fillmoren Unity School of Christianity (Kristinuskon ykseyskoulu).

Kuten mitä tahansa oppia, menestysteologiaakin tuovat esille erilaiset ihmiset monella eri tavalla. Useimmiten menestysteologisessa opetuksessa tulevat vahvasti esille Kenyonin ja Haginin keskeisemmät opetukset, toisinaan jätetään menestysteologian opetuksista eniten kritisoitu ja vastustettu JDS-opetus vähäisempään osaan.

Silloin kun ihmisen opetetaan olevan Jumalan veroinen tai jopa Jumala, ja opetetaan ihmisen olevan voimattoman Jeesuksen yläpuolella ja Pyhän Hengen opetetaan olevan voiman, joka palvelee uskovia, toteuttaen oikeiden metodien kautta esitettyjä käskyjä, ollaan menestysteologiassa.

Menestysteologia korostaa erityisesti opetusta taloudellisen, terveydellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saavuttamisesta positiivisen tunnustuksen avulla, opetusta Jeesuksen nimen käytöstä ja uskovan auktoriteetista. 

Energia kenttien välissä, tää kaikki ei oo meidän käsissä

- Otsikko ote Haloo Helsingin Vapaus käteen jää kappaleesta.

Uskon itse sillä tavalla kristillisen ajattelun mukaan, että Jumala on tämän maailman luonut ja pitää sitä koossa, ja että Hän tekee paljon muutakin mitä ei voi ihmisen järjellä selittää. Uskon ns. johdatukseen omalla kohdalla ja siihen että joskus Hän johtaa jostain syystä, tavalla mitä en ymmärrä, ihmiset oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ja niin edespäin. (No siis tokihan paljon on myös ihmisen omaa kuvittelua asiasta)

Nyt tässä viime päivinä olen funtsinut sellaista asiaa että miten on mahdollista että  ei-kristillisen vakaumuksen omaavilla on myös samantyyppisiä kokemuksia, itse tunnen ainakin pari tällaista henkilöä. Että saattaa kokea syvästi/nähdä unta/vain tietää että asiat tulevat menemään tietyllä tavalla- taikka että jotain ikävää on tapahtunut tai tapahtumassa tutulle henkilölle, ja sitten näin on myös todellisuudessa.

Onko kyseessä ominaisuus joka on tietyllä tapaa herkillä tai syvällisillä ihmisillä? Kyky nähdä pintaa syvemmälle, voimakas intuitio? Ehkä nämä kokemukset ovat tuttuja hyvin monillekin ihmisille?
Jokatapauksessa, on minun mielestäni selvää että joskus vain tapahtuu asioita mitkä eivät ole järjellä selitettävissä vaikka miten päin asiaa katsoisi.

Mutta se että jos ja kun (itse näin tosiaan uskon) kaiken takana on kristillisen uskonkäsityksen mukainen Jumala, on mielenkiintoista se että Hän ei ole todellakaan rajoittanut toimintaansa vain uskoviin, vaan voi toimia myös oli kyseessä sitten kuinka "vähän uskova" tahansa.
Jumala taitaa olla paljon suurempi kuin munkin kuvitelmat Hänestä. Ja se on ainakin omasta mielestäni upea asia. 

What I am today

Blogin kirjoittaminen on jäänyt itsellä tauolle aika pitkäksi aikaa, ja sinä aikana olen päätynyt siihen että haluan rajata paljon tarkemmin mitä kerron itsestäni ja ajatuksistani täällä. On myös niin että oon aika paljon muuttunutkin niistä ajoista jolloin aloitin blogia kirjoittamaan, ja nykyään ilmaisisin asiat hyvin eri tavalla.
Tämän johdosta päädyin poistelemaan useammankin jo kirjoittamani tekstin, ja jätin ne mitkä itseäni miellyttävät. Niitä voisin kuvitella itse tykkääväni lukea vielä vuosienkin päästä, muistella mitä tuolloin oli mielessä.

Asia on myös niin että olen ymmärtänyt että tärkeintä on että ottaa vastuun vaan itsestään ja  pyrkii elämään juuri oman näköistänsä elämää.
Koittaa etsiä joka päivä ne hyvät asiat ja mennä niitä kohti.
Siinäpä sitä tavoitetta. :)

Tie vapauteen

Kuten aiemmista kirjoituksistani jo voi selvitä, olen joutunut käsitellä pitkään hengellistä osa-aluetta elämässäni, sillä se on ollut monella tapaa raskauttava asia minulle.
Viime päivät olen joutunut jälleen käsitellä aihetta mikä liittyy seurakuntaan ja mielenhallintaan, joten kirjoitan nyt siitä ja sivuan myös kontrollointia.
Joka miettii miksi avaudun tästäkin aiheesta täällä näin, sanon että tämä on vain minulle niin luontaista. Pidän aidosti kirjoittamisesta ja olen myös  melko avoin luonne, joka nimenomaan haluaa herättää keskustelua ja nostaa pöydälle asioita mitä ehkä moni miettii vain itsekseen tai jakaa korkeintaan hyvän ystävänsä kanssa kun muut eivät ole kuulemassa.

Lisäksi fakta on, että olen melko nuoresta asti ollut hyvin kiinnostunut psykologiasta ylipäätään, eli siitä miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, koskien niin mielen sisäisiä tapahtumia kuin ulkoista käyttäytymistä. Olen siten myös kiinnostunut miten usko ja uskonto ihmiseen vaikuttavat.
Lisäksi olen varma, että tilanteeni on monella tuttu, riippumatta mistä uskonyhteisöstä tai uskonnosta on kyse.
Itse sanoisin että kristillisissä piireissä ns. vapailla suunnilla  on isompi riski sisällyttää ns. lahkon ominaisuuksia toimintaansa. Osa voi jopa kokonaan vapaana tällaisesta, ja joissakin se puolestaan kukoistaa.

Mitä sitten on mielenhallinta?

Ensin kuvaan tähän lyhyesti mitä on positiivinen mielenhallinta. Tätä olen itse myös pyrkinyt harjoittamaan. Se on minusta omalähtöistä aktiivista toimimista sen hyväksi että huomion keskittää myönteisiin asioihin ja haaveisiin, ja sitä kautta saavuttaa onnellisuutta, ja ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa että se toimii. :)

"Aivomme asettavat selvät reunaehdot sille, miten montaa asiaa voimme prosessoida samanaikaisesti. Se, mitkä asiat kulloinkin valloittavat huomiomme, voi olla joko tahdonalaista tai sosiaalisten normien ja oman biologiamme seurausta. Psykologian professori Mihaly Csikszentmihalyi (1990) sanoo, että ne jotka pyrkivät hallitsemaan omaa mieltään ja huomiokykyään, elävät onnellisempaa elämää, sillä he ovat oppineet määrittämään tietoisuutensa sisällön ja siten myös elämänsä sisällön. Tämän prosessin hallitseminen on tärkein työkalumme oman elämänlaatumme parantamisessa.

Mielen harjoittaminen oman huomiokyvyn keskittämisen avulla (the practice of focused attention) voi autta meitä muuttamaan totutut ajattelukaavamme. Voimme ylikirjoittaa syväänkin juurtuneet reaktiomallimme ja oppia koko nipun uusia hyödyllisiä tapoja toimia."
(Sivustolta Positiivinen psykologia - tiede hyvinvoinnin taustalla)

Seuraavaksi kuvaan mielenhallinnan, minkä itse miellän pääosin negatiiviseksi, silloin kun se tulee ulkoapäin.  (Lähteensä Wikipedia)

"Mielenhallinta on hienovaraista suostuttelua, jolla sen kohde saadaan käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan toivotulla tavalla. Mielenhallinta voidaan laajentaa lahkoissa tapahtuvasta uskonnollisesta kontekstista yhteiskunnalliseen, jolloin kansalaisille annetaan asenteita ja arvoja heidän tietämättään. Mielenhallinnan osa-alueita ovat seuraavat alueet.

Tunteiden hallinta
Lahko (= nykyisessä päämerkityksessään vallitsevasta kirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä.^[1] Laajemmassa merkityksessään lahko on mistä hyvänsä kirkko- tai uskontokunnasta irrottautunut ryhmä tai liike) ohjaa ja manipuloi jäsenen tuntemaan tiettyjä tunteita. Lahko määrittelee, millaisten tunteiden tunteminen on sallittua ja suotavaa, kun on kysymys lahkon johdosta, lahkotyöstä, oppinäkemyksistä tai entisistä lahkolaisista. "

Ajatusten hallinta
Lahko ohjailee ajatuksia sallittuihin ja suotuisiin uomiin, niin että henkilö oppii ajattelemaan asioita, jotka ovat lahkon kannalta myönteisiä. Henkilö opetetaan torjumaan kielteiset ajatukset. Jäsenet oppivat pysäyttämään omat ajatuksensa, jos ne menevät kielteiselle tai kriittiselle alueelle.

Käyttäytymisen hallinta
Lahko ohjailee elämää tiukoin käyttäytymissäännöin. Lahkotyö tai muu lahkon määräämä rutiinikäyttäytyminen sitoo ihmistä, koska sitä mitä jatkuvasti tekee ei kyseenalaista.

Tiedonsaannin hallinta
Lahko ohjaa hankkimaan tietoa vain ja ainoastaan sallituista, eli lahkon omista lähteistä ja pyrkii estämään kriittisen tiedon leviämistä.

Jokainen näistä alueista on itselleni tuttua. Ja kukaanhan ei toisen kokemusta voi tyhjäksi selittää. Kyllä - olen herkkä luonne, ja ilman muuta se vaikuttaa siihen miten syvästi koen erilaiset yritykset vaikuttaa ihmisen tunnemaailmaan ja ajatuksiin. Olen myös ollut hyvin nuoresta asti todella helposti syyllistyvä, mikä on otollinen maaperä muokata ihmistä sellaiseksi mitä toivotaan, tai ainakin vaikuttaa voimakkaasti ajatus- ja tunnemaailmaan.
Olenkin joutunut työstämään tätä aluetta valtavasti itsessäni.

Mielenhallinta mitä yhteisö harjoittaa, voi olla käytännössä myös kontrollointia - ja se onkin se piirre, mikä tekee terveestä yhteisöstä epäterveen. Mitä suurempi konrolli, sen epäterveempi yhteisö.

Seuraavaksi käsittelen kontrollointia, mikä toki on yksi mielenhallinnan vahvoista työkaluista.

Seuraavat kohdat ovat lainauksia Aila Ruoholta (Yrittäjä, kirjailija, kouluttaja, teologian maisteri)

 "Erottava piirre ja ongelman ydin löytyy kontrollista. Terveessä yhteisössä jäsen

saa olla oma itsensä. Epäterveissä ryhmissä jäsen on jatkuvan tarkkailun alla.

Vaatimukset voivat koskea pukeutumisohjeita, aviopuolison valintaa, koulutusta, työtä tai asuinpaikkaa. Yhteisö voi kieltää hiusten värjäämisen, tietynlaiset korut, juhlapäivien vieton tai jopa ihokarvojen ajamisen.

Epäterveissä hengellisissä yhteisöissä pelottelu ja syyllistäminen ovat arkipäivää.

Tällaisen ryhmän jäsenet tarkkailevat itseään ja toisiaan.

Uskollisuus ja lojaalisuus yhteisöä kohtaan saattavat mitata myös jumalasuhteen arvoa.

Terve kristillinen yhteisö opettaa, että totuus löytyy

Kristuksesta, ei kirkosta tai yksittäisestä seurakunnasta.

Terve hengellisyys sulkee sisäänsä, mutta antaa myös vapauden, päästää lähtemään ilman sanktioita.

Rakkaudellisesta yhteisöstä irtautunut voi vierailla avoimesti entisen seurakuntansa tilaisuuksissa tapaamassa ystäviään ja keskustella heidän kanssaan myös hengellisistä asioista. Pois lähtenyttä ei karteta eikä hyljätä. Hänen valintaansa ja uutta hengellistä kotiaan kunnioitetaan, vaikka hänen kanssaan oltaisiin eri mieltä.

Terveessä yhteisössä hengellinen ”paluumuuttaja” on tervetullut takaisin seurakuntaan, kuitenkin aina ilman nöyryytystä ja katumusriittejä.

Mitä epäterveempi uskonnollinen ryhmä on, sitä todennäköisemmin ongelmien syyt vieritetään yksilön harteille. Ryhmästä irtautunut on syyllinen, syntinen, paha, riidankylvä ja valehtelija.

Kategorioimalla yhteisöstä lähtenyt paholaisen laariin, hänen puheensa voidaan jättää huomiotta.

Kieltämällä sisäisen kritiikin ja saatanallistamalla pois lähteneet, voidaan kontrolloida myös informaatiota. 

Terve hengellinen yhteisö antaa jäsenelleen ajattelunvapauden.

Yksilö saa pohtia ryhmänsä opetuksia ja arvoja, kysellä ja kyseenalaistaa ilman, että hänen tarvitsee pelätä joutuvansa kärsimään. Epäterveen yhteisön jäsenelle ei juurikaan sallita vapaata ajattelua hengellisistä kysymyksistä.

Tällaiseen ryhmään kuuluva joutuu omaksumaan tarjotun opin, sen tulkinnat

ja normit juuri sellaisena kuin ne hänelle annetaan. Epäilyä ja kritiikkiä ei hyväksytä.Yhteisöllä on totuus.

Terveessä hengellisessä ympäristössä on vapaus puhua tunteista ja kokea niitä.

Mitä epäterveempi uskonnollinen ryhmä on kyseessä, sitä tiukemmin se kontrolloi myös tunteita.

Omaa seurakuntaa kohtaan ei voi tuntea mitään negatiivista. Kaikki on hyvää ja täydellistä.

Yksi epäterveen yhteisön tärkeimmistä  tunnusmerkeistä onkin se, ettei jäsen kykene kertomaan

mitään kielteistä oman yhteisönsä opista, auktoriteettihenkilöistä tai mistään muusta uskontoonsa liittyvästä.

Terve uskonnollisuus ei milloinkaan ole täydellistä.

Terve yhteisö uskaltaa ottaa vastaan kritiikkiä ja tutkii avoimin silmin, mitä ongelmille voi tehdä.

Se ei syyllistä tai tuomitse ongelmien esille nostajaa.

Epäterveessä yhteisössä itsenäinen ajattelu on syntiä ja epäilyksiä sekä kiusauksia joutuu pyytämään anteeksi.

Ulkopuolisen silmin näkyvin epäterveyden muoto on kontrollointi.

Mitä epäterveempi yhteisö on, sitä enemmän se pyrkii kontrolloimaan jäseniään.

Mukana olevalta vaaditaan sitoutumista yhteisön sääntöihin, jotka muotoutuvat kullekin

joukolle tunnusomaisiksi.

Yksi tärkeimmistä kontrollin muodoista on osallistumisaktiivisuuden tarkkaileminen.Hengellisistä aktiviteeteista ei saa olla pois, jos ei ole riittävän hyvää syytä siihen.

Se, mikä on tarpeeksi hyvä syy, on täysin kunkin yhteisön saneltavissa.

Terveellä pohjalla oleva kristillinen seurakunta opettaa jäseniään pitämään kymmenen käskyä ja noudattamaan rakkauden kaksoiskäskyä: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä

kuin itseäsi."

Lisäksi otteita Aila Ruohon kirjoittamasta kirjasta Päästä meidät pelosta - hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä

"Terveissä yhteisöissä ei pyritä painostamaan yksilöitä käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan tietyn kaavan mukaan. Terveen yhteisön jäsenellä on vapaus puhua ja ajatella itse. 

Epäterveissä yhteisöissä ei hyvällä katsota jäsenten poissaoloa kokouksista tai muista tilaisuuksista. Läsnäoloa tarkkaillaan, ja hyvin pian aletaan huomautella kokousten tärkeydestä. Näin seurakunnan jäsen voi ahdistua ja syyllistyä näistä huomautuksista. Osallistumisen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen, mutta epäterveissä lahkoissa osallistumisen tarkkailu on yksi jäsenen hallintakeinoista. Hänet pyritään sitouttamaan yhteisöön, ja kun hänen ajankäyttöään ohjaillaan, kiireellisyyden tunne valtaa mielen. Toisaalta, jatkuvan kiireen keskellä jäsen ei edes ehdi tarkastella yhteisönsä mahdollisia ongelmakohtia.

Epäterveet yhteisöt käyttävät valtaa myös jäsenten ulkonäköön liittyvissä asioissa. Lahko määrittelee pukeutumisen, voiko miehillä olla partaa ja jopa sen, saako nainen meikata. Jäsenet pyritään puristamaan samaan muottiin, mutta kuten tiedämme, tällainen pukukoodilla hallitseminenkin, on hengellistä väkivaltaa.

Epäterveissä uskonnollisissa yhteisöissä yhtenäisyys ja moitteeton ulkokuori yritetään säilyttää keinoja kaihtamatta. Yhteisöjen jäsenet ovat ikään kuin ”käyntikortteja” ulospäin. Siksi heidän tulee näyttää ulospäin moitteettomilta. Vaikka yhteisö olisi sisältä mätä, nämä käyntikortit hämäävät todellisen tilan ulos päin. 

Kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä aina joku masentuu. Se on täysin luonnollista. Masennus on kuitenkin ”kiellettyä”, mikäli syyt löytyvät uskonnollisesta yhteisöstä. Se ei koskaan saa olla syy masennukseen. Epäterve yhteisö ei milloinkaan neuvo etsimään masennuksen syitä hengellisistä asioista tai oman seurakunnan käytöksestä. Hengellinen yhteisö pelkää, että sen maine kärsii, jos jäsenet kärsivät mielenterveysongelmista. Siksi masennukselle on aina löydyttävä syy jostain muualta, useimmiten masentuneesta ihmisestä itsestään.

...Sen jälkeen kun ei ole enää auktoriteettia, joka määrää myös joka ikisestä arkisesta asiasta, on aika ottaa vastuu itsestään. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa. Koko elämä on rakennettava uudelleen, koko identiteetti ja arvomaailma täytyy luoda uudelleen."

 Mitä näihin lisäisin, niin hyvin edellä on kuvattu sitä mitä mielenhallinta ja kontrollointi voi uskonnollisissa yhteisöissä olla. Ja rehellisesti sanottuna, kyllä itse tunnistan jokaisen kohdan, tiedän mitä milläkin tarkoitetaan. Valitettavasti. :( Omalla kohdallani uskon elämäni on ollut vähintäänkin kivikkoista, ja kuten sanottua tuttua on myös hengellinen väkivalta jossain määrin. Uskon, että joidenkin voi olla vaikea uskoa kokemaani syvästi haavoittavaksi tai uskoo minun suurentelevan kokemaani, mutta tämä todella on kokemukseni ja tämä on ollut osa elämääni.

No mitä siis itse aion tehdä jatkossa;  Opin löytämään sen mitä juuri minä itse asioista ajattelen ja miten ne liittyvät omaan uskooni. Hyvin tärkeäksi mittariksi arvioida asioita itselleni on muodostunut se, edistääkö kyseinen oppi/ajatusmalli/toiminta henkistä hyvinvointia ja kaikin puolin positiivista elämänasennetta, vai toimiiko sen sijaan päinvastoin.  

"Jokainen yhteisö vaikuttaa jäseniinsä jollakin tavalla. Epätervettä on se, mikä ei edistä ihmisen mielenterveyttä eikä kannusta positiiviseen elämänasenteeseen. Epäterveessä yhteisössä jaetaan pelkkiä vaatimuksia itseä ja toisia kohtaan. Armahtavaisuuden sijaan tunnuspiirteenä on pakonomainen suorittaminen." (Jyrki Palmi)