Ollessani nuorempi ajattelin siihen tyyliin että ns. vapaissa suunnissa ollaan hyvinkin kaukana uskonnollisuudesta ja uskonnosta - on vain ns. henkilökohtaista elävää uskoa. Tällaista opetusta myös sain ulkoapäin, joskaan ei suoraan mutta siihen viitaten.
Uskonto miellettiin kai jonain jäykkänä tapa suoritteisena elämäntyylinä, joka ei todellisuudessa täytä ihmisen kaipuuta johonkin suurempaan. Näin esimerkiksi.
Esimerkiksi luterilaiseen kirkkoon, katolisesta puhumattakaan, suhtauduttiin mieltäen se melko lailla uskonnon täyttämäksi paikaksi.
Toki myös oli ihmettelyä esimerkiksi Jehovan todistajien karttamiskäytännöstä, ja sen liittäminen uskonnon tuomiin ikäviin puoliin.
Mutta, kun ikää ja pienessä määrin myös elämänkokemusta on itsellä tullut lisää, en voi muuta kuin todeta että mielestäni uskonnollisuus ja uskonelämän muuttuminen läpikotaisin uskonnoksi ei ole kaukana vapaista suunnistakaan. Päinvastoin; se voi olla joskus erittäin selkeää ja saada aikaan juuri niitä asioita mitä pahimmillaan uskonto tai uskonnollisuus saavat aikaan. Löytyy hengellistä väkivaltaa, pelottelua, painostamista, itsensä korottamista kuin yli-ihmiseksi tai puolijumalaksi jolla on valta sanella mitä "Herra sanoo juuri nyt", on ikäänkuin osallistumispakkoa eri tilaisuuksiin ja seurakunnan toimintamuotoihin - "ellei halua joutua uskossaan vaaravyöhykkeelle", on painostamista antaa rahaa seurakunnan työlle, on pinnan kiillotamista ja ankaraa ns. pyhityselämää jotta saavuttaisi "Herran hyväksynnän", evankeliointipakkoa ja sellaisia puheita missä tavallinen, inhimillinen ihminen saa niskaansa valtavan ryöpytyksen siitä että tavallinen ei todellakaan riitä - on pyrittävä jatkuvasti johonkin enempään, oltava suorastaan jatkuvassa puheyhteydessä itsensä Jumalan kanssa.
Semmoinen kirjoitus - myönnän että tunteet olivat aika pinnassa. Toivon tietenkin myös että itse en aiheuttaisi koskaan vastaavaa mistä itse kirjoitin.
Itse uskontoja vastaan minulla ei tietenkään ole mitään. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan, ja parhaimmillaan ne tukevat ihmisen hyvinvointia ja täyttävät sosiaalisuuden, johonkin kuulumisen tarpeita. Ainoastaan uskontojen aiheuttamia ikäviä asioita kohtaan, silloin kun niitä käytetään toista ihmistä nujertamaan. :)
Minulla uskovaisena taasen on paljonkin uskontoja vastaan. Ne teettävät juuri tuota ja ovat ihmisestä lähtöisin. Usko sen sijaan ei ole. Se on lahja. Harmittaa, että ihmiset tekevät Jumalan sanalle juuri tuota, mistä kirjoitat. Se ei ole suuntauksesta kiinni, enkä uskaltaisi syyttää suuntauksiia siitä - harmi vain, että inhimillisyys tulee niissä usein esiin liiaksi ja unohdamme uskon ja armon.
VastaaPoistaHei ja kiitos kommentistasi :)! Olen iloinen että kirjoitit. Mä pyrin kunnioittamaan eri uskontoja niiden ihmisten vuoksi, joille ne ovat tärkeitä, vaikka en itse olisi samalla kannalla. Mutta silloin kun ne aiheuttavat ikäviä asioita - esim. heikentävät henkilön itsearvostusta ja pyrkivät tekemään elämästä hyvin ahdasta - saati että yllyttävät puhtaaseen vihaan ja väkivaltaan, en tietenkään hyväksy tällaista.
VastaaPoistaEn tässä toki syytä nimenomaan vapaita suuntia uskonnon luomisesta, vaan kirjoitin vaan siitä havainnosta minkä olen tehnyt, että kyllä niidenkin sisältä voidaan löytää uskonnollisia tapoja ja ohjeita, jotka pahimmillaan tuottavat erinäisiä ikäviä asioita. Mielestäni siis vapaat suunnat eivät ole mitenkään itsestään selvästi "vapaita" vaan voivat olla hyvinkin raskaasti uskonnollisia.
Se miksi kirjoitan juuri vapaista suunnista, johtuu ihan omasta taustastani ja havainnoistani niissä. Niistä minulla on enemmän tietoa kuin vaikkapa ns. kansankirkosta. :)